Ajatuksia täysi-ikäisyydestä

Niin mikä aktiivisuus... Peräti 22 päivää on kulunut vuoden alkamisesta ja melkein kuukausi siitä, kun viimeksi kirjoitin. Osittain se kyllä johtuu siitä, että aikaa ei yksinkertaisesti ole, toinen syy on se, etten keksi aiheita, mistä kirjoittaa. Kyllä sitä aikaakin ehkä järjestyisi, mutta aiheiden vähyys vähentää toki kirjoittamista.
 
Kertoilenpa vaihteeksi omasta arjestani. Tämä pian päättyvä 3. jakso on ollut melko kevyt vähäisen kurssimäärän vuoksi. Siitä huolimatta on pitänyt lukea kokeisiin, ennen joulua oli suunnilleen parin viikon mittainen esityskausi tanssin puolella ja sitten on toki pienempiä asioita, kuten vaikka koreografian väsääminen ja tänne kirjoittaminen. Toisin sanoen arkipäivät ja usein myös viikonloput ovat melko täynnä. Olen myös onnistunut säheltämään sen verran paljon, että vasen ranne vaatii tällä hetkellä tukisiteen ympärilleen. Kyseinen ranne revähti, kun esittelin balettitaitojani koulussa ja kaaduin. Oikean jalan nilkka meni ympäri lähes viikko sitten balettitunnilla, mikä aiheutti tietysti jonkin verran kipua, pikkuvarpaan turpoamisen ja sen, että käytän välillä tukisidettä myös oikeassa jalassa. Lokakuussa vasen nilkka taittui. Se ei tietenkään enää ole kipeä, mutta herkempi kuin ennen kaatumista. Odottelen sitä päivää, kun oikea ranteeni liittyy tähän tukisideporukkaan jollain syyllä. No, olen sentään onnistunut välttymään esimerkiksi influenssalta, joka tuntui olevan kaikilla joulun aikaan. Tanssin puolella on riittänyt kiirettä vuodenvaihteen jälkeen. Loppiaisena olin Kampin kauppakeskuksessa Koko Suomi tanssii -hankkeen avajaisissa opettelemassa esimerkiksi katutanssia ja humppaa. Eilen olin esiintymässä Vantaan tanssiopiston uusien tilojen avajaisissa, ensi sunnuntaina olen esiintymässä nykytanssiryhmän kanssa Vantaan tanssiopiston nyky- ja jazztanssimatineassa. Koulussa tekemistä riittää opiskelun lisäksi myös musikaalissa, ja olenkin viettänyt jo useamman ruokatunnin milloin missäkin palaverissa. Mukavaa, mutta aikaa vievää puuhaa.
 
 

 
 
Ja kaiken tämän myötä lähestyy se kuuluisa täysi-ikäisyys. Alan olemaan siinä pisteessä, että vain odotan sen päivän tulemista kun vihdoin olen sen 18. Puhuinkin aiheesta viime päivityksessäni. Nyt, kun syntymäpäivääni on itse asiassa tasan neljä viikkoa (se on 19.2.), olo ei ole yhtään sen erikoisempi kuin koskaan aiemminkaan tähän aikaan vuodesta. Taakse jäävällä viikolla kyllä mietin paljon täysi-ikäisyyttä ja lopulta tulin miettineeksi, mahdanko olla ainoa asiaa pohtiva. Jokusen WhatsApp-viestin jälkeen selvisi, etten ole. Sain kavereiltani vaikuttavia vastauksia, kun kysyin, mitä ajatus täysiä-ikäisyydessä heissä herättää.
 
Täysi-ikäiseksi tuleminen pelottaa, se pelottaa koska täytyy ottaa vastuuta omasta elämästä, enää täysi-ikäisenä en voi vaan mennä kouluun, koulusta treeneihin ja sitten kotiin ja odottaa, että ruoka on pöydässä. Aikuisena mun täytyy ansaita kaikki työnteolla. Jotta voin jatkaa harrastukseni eli tanssin parissa mun täytyy hankkia rahat siihen ja saadakseni rahaa mun pitää käydä töissä. Ja jos haluan opiskella ja täytyy käydä töissä, ei taida jäädä enää muulle aikaa. Tuntuu surulliselta, että saatan ehkä joutua jättämään koko elämän ajan kestäneen harrastuksen ja elämäntavan sen takia, että minusta tulee aikuinen. Ja se pelottaa, että jos niin käy, mistä silloin saan samanlaista iloa ja onnea elämään kuin tanssista saan?
 
- Elli 16v

No siis en kyllä tiiä melkein mitään siitä millaista ois olla täysikänen, mutta ainakin mitä nyt ajattelen niin se tuntuu aika pelottavalta koska musta tuntuu että tulee niin paljon vastuuta ja pitää huolehtia ite omista asioista. Pitää ite hoitaa kaikki varsinkin jos asuu jo yksin. Toisaalta on siinä ihan hyviäkin puolia ja joillekin vastuu tuntuu ehkä ihan kivalta. Sit se että aikaa menee paljon kaikkiin koulujuttuihin ja muuhun semmoseen niin ei hirveesti ehi tekemään semmosia juttuja mistä tykkään. Tietty ehkä joskus jää aikaa mut ei niin paljon ku vaikka nyt.

- Siiri 13v
 
 

 
 
Kyl se nostattaa ja se varsinki tällä hetkellä ku yks kaveri täytti 18 ja oon ite vielä 16 nii tosi outoo ajatella et sille tuli nii paljon muutoksii ja vapauksii ja mul siihen on viel iha reippaasti aikaa. Ja ootan tosi paljon sitä että täytän 18 kosk pelkään et must tulee vähän ulkopuolinen sit ku kaikki mun kaverit on 18 ja ne varmasti haluu mennä johonki baarii yms. Jotkut niist ehtii täyttää 19 ennen ku mä oon ees 18. Eniten ootan sitä kesää ku oon just täyttäny 18 koska sit lukionki pitäs olla ohi ja toivon et siit kesäst tulis mahtava.
 
- Aliisa 16v
 
Kun mietin täysi-ikäisyyttä, niin ensimmäinen asia mikä mieleen juolahtaa on pelko. Ihan älyttömän pelottava ajatus. Skidinä odotti täysi-ikäisyyttä ja laski tulevia vuosia, mut nyt kun ne vuodet on menny, ni toivois vaan, että ajan sais pysäytettyy. Haluaisin niin kovasti olla vielä 6-vuotias ja tehdä kaikki huonot päätökset toisin. Pelottaa, että kuinka pian täysi-ikäisyyden koittamisesta vanhemmat osoittavat ulko-ovea. Pelottaa, että löytyykö omaa kotia tai työpaikkaa. Pelottaa, selviänkö vuokranmaksusta ja kouluasioista, ja ehdinkö kouluun, kun kukaan ei ole omassa kodissa herättämässä aamulla. Pelottaa, että joudun vaihtamaan Oltermannin Pirkkaan.
Tuntuu oudolta miten nopeasti vuodet ovat kuluneet, kuka tietää, jos seuraavan noin kahdenkymmenen vuoden päästä oma muksu käy näitä samoja tunteita läpi. Tuntuu oudolta, että kymmenen vuotta sitten olin pieni tyttö toisella luokalla, ja seuraavan kymmenen vuoden päästä olen ehkä koulut käynyt aikuinen nainen.
Mutta ei nää täysi-ikäisyyden aiheuttamat tunteet pelkästään negatiivisia ole. Onhan se nyt ihan sairaan siistii tehä jotain, mihin ei oo aikasemmin saanu vanhemmilta lupaa. On siistii lähtee kavereitten kans huristelee autolla johonkin ihanaan paikkaan. On siistii kippistellä vaikka kauniin kesäpäivän kunniaks. On siistii, kun voi itse kuitata Wilmasta poissaolot. On siistii, kun voi mennä vaikka jonkun artistin k-18 keikalle. Niinkun voi päätellä, tunteet on aika sekalaisia, mutta miks pelätä väistämätöntä? 18 tulee mittariin kun on sen aika, ja sitten pääsee nauttimaan kaikista niistä sen hyvistä puolista.

- Essi 17v
 
 

 
 
Muistan et jännitin sitä kuinka pitää osata huolehtii ite omista asioista, kuten lääkäris käynnit, pankkihommat ja muut ns. viralliset hommat, ja sit jännitin sitä et alkaaks kaikki kohtelee mua erilail ku oon täysi-ikäinen. Ja sit muistan kuinka jotenki se tuleva aikuisikä jännitti, ku pitää itsenäistyy yms. En oikeestaa oottanu mitää innol, ku ryyppäys ei kuulu mun harrastuksiin. Sit ku se 18 tuli mittariin, nii eipä mikää muuttunu. En tuntenu yhtäkkii olevani aikuinen, ja en vieläkää tunne olevani sitä, korkeintaan oon just se täysikänen. Kaikki kohtelee edellee samanlailla, mut omat asiat pitää hoitaa, koska vanhemmat ei saa enää tehä mun puolesta niitä. Mut tietenki vanhemmat aina auttaa kaikessa jos en osaa. Et edelleenki tuntuu ihan samalta ku sillon 17-vuotiaanakin, vaikka se 18 on mittarissa.
 
- Ronja 18v
 
Niin. En taida tosiaan olla ainoa, joka miettii asiaa.
Aivan kuten muitakin, minuakin pelottaa. Olen jo useamman vuoden kantanut vastuuta monista asioista, siitä on kyllä kokemusta, mutta täysi-ikäisyyden mukana tuleva vastuu taitaa olla vähän erilaista. Minä pelkään sitä, jaksanko. Enkä tarkoita nyt sitä aikaa, minkä vielä olen lukiossa, vaan enemmänkin sitä aikaa, kun olen jo muuttanut pois kotoa, käyn töissä ja niin edespäin. Onhan se aivan erilaista vastuuta kuin se, mitä olen tähän mennessä kantanut. Sitä minä pelkään.
Oikeastaan pelkään vielä enemmän ainakin yhtä asiaa. Olen kuullut jonkin verran siitä, että 18-vuotiaana tuntuisi sille, että elämä on ikuista. En tiedä, onko se totta, mutta minusta ei ainakaan tunnu sille. En tietenkään ole vielä 18, mutta en usko, että seuraavassa neljässä viikossa tilanne muuttuisi. Minulle täysi-ikäisyys on enemmänkin merkki siitä, että elämä on rajallista. Ja että jokainen päivä on arvokas, koska mitä vain voi tapahtua koska tahansa. Se pelottaa, elämän rajallisuus. Mitä enemmän vanhenen, sitä paremmin näen sen, että elämä ei ole ikuista. Minulla sitä pitäisi toki olla edessä vielä paljon, mutta minunkin lähipiirini kuuluu niitä, jotka eivät ole teini-ikäisiä eivätkä ole olleet sitä pitkään aikaan. Ehkä nimenomaan se saa miettimään ja ymmärtämään sen, että ei tätä elämää ikuisesti riitä.
Pienempänä sitä oikein odotti, että koska on niin iso, että saa tehdä kaikkea. Ja nyt kun vihdoin kohta olen niin iso, että saan tehdä kaikkea, sitä ei enää haluakaan. Nyt antaisin mitä vain, jos pääsisin ajassa taaksepäin pari vuotta. Edes sen pari vuotta. Kenen idea on ollut, että 18-vuotias on täysi-ikäinen? Tekisi mieli sanoa pari valittua sanaa sille idiootille. Yksikään 18-vuotias ei ole vielä aikuinen. Millä perusteella 18-vuotias siis on valmis ottamaan aikuisen vastuun itselleen?
 
Tavallaan olen onnellinen siitä, että muitakin pelottaa täysi-ikäisyys. En ole yksin, ja se on tietenkin lohduttavaa. Mutta toisaalta mietin, onko kovin hyvä asia, että monet nuoret kuitenkin tuntuvat pelkäävän aikuistumista? Voisiko asialle tehdä jotain? Kyllähän sitä monet asiat opitaan ajan kanssa, mutta olisihan se mukavampaa täysi-ikäistyä, kun tietäisi vähän jotain etukäteen siitä kaikesta, mikä meillä vielä on edessä.
 
No, ehkä hiukan normaalia lyhyempi postaus tällä kertaa. Kuvat talitiaisesta eivät nyt ehkä olleet niitä parhaita mahdollisia tähän juttuun, mutta se on pieni vika se. Ensi kertaan!