Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Riitänkö?

Kuva
Heipsan! Jep, on jäänyt taas kirjoittelu vähälle. Siihen on ihan hyvä syy, nimittäin hirveä kiire. Toinen jakso koulussa oli pitkä ja rankka ja sen päälle vielä seitsemät treenit viikossa, sitten oli koeviikko ja nyt joulukuussa oli baletin esityskausi, joten käytännössä lähes asuin viime viikon kulttuuritalo Martinuksessa. Siksi palaan tänne vasta nyt, ja tällä kertaa pohdin sitä, miten riittää itselle ja muille. Meistä nuorista todella monet miettivät, miten riittää itselle ja muille. Varmasti sitä miettivät monet muutkin, mutta koska itselläni nyt sattumoisin on ikää 17 vuotta, puhun asiasta nuorten näkökulmasta.   Lätkinpä taas faktoja pöytään: välillä on ihan syvältä olla nuori. Osa aikuisista ei kunnioita nuorten mielipiteitä yhtään ja pitää meitä rikollisina, jotka rikkovat koulujen ikkunoita ja sotkevat kauppakeskuksia. Osa ei suostu millään uskomaan, että esimerkiksi 17-vuotiaille voi puhua ihan normaalisti eikä kohdella kuten 5-vuotiaita. Paljon puhutaan siitä, että nuo